perjantai 22. toukokuuta 2015

Mitä kulttuuri on?

Wikipedia sanoo: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri

Olipa wikipedian teksti monimutkaita ja monimuotoista. Kalajoen kaupungin jotkut päättäjät ovat sitä mieltä, että tsasounan tapahtumat eivät ole kulttuuria. 

Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ei ole uskonnollinen järjestö, vaan yhdistys, jonka tarkoitus on paitsi rakentaa tsasouna - joka suururakka on nyt valmis - myös vaalia karjalaista ja ortodoksista kulttuuria. Uskonnollisista tapahtumista huolehtivat seurakunnat, tsasouna on tapahtumapaikka. Koska tsasouna kuitenkin on vihitty ortodoksiseksi kappeliksi, siellä järjestettävien tapahtumien ainoa ehto on se, että ne eivät ole ristiriidassa kristinuskon kanssa.

Karjala-päiville olisimme mielellämme vastaanottaneet mm. Aira Samulinin ja Erkki Liikasen, jotka olisivat tulleet, jos varamme olisivat siihen riittäneet. Kulttuuriavustuksia emme saaneet. 

Voidaan miettiä, mikä sitten on ristiriidassa kristinuskon kanssa. Ovatko konsertit sitä? Kurssit? Näyttelyt? Lauluillat? Syntymäpäivät? Tätä kaikkea tapahtuu tsasounalla, ihan huolimatta kaupungin päättäjien mielipiteistä. 

Myös Joensuun piispa Arseni, joka on toiminut meille tärkeänä neuvonantajana ja joka myös vihki tsasounan käyttöönsä, lienee yksi kulttuurin merkittäviä vaikuttajia Suomessa. 

Tärkeä tsasounan tehtävä on myös olla hiljentymispaikka niille, jotka sitä tarvitsevat. Tämä tarve kävikin selvästi ilmi viime kesän asuntomessuilta ja suviseuroista tulleiden vierailijoiden keskuudessa. 


Tsasounan ovet ovat avoinna kaikille. Ovella ei kysytä, mihin uskontokuntaan kuulut.

Tervetuloa tutustumaan! 

Tervetuloa tustustumaan myös kaupungin kristinuskon vastaiset päättäjät! ;-)



Kuvassa vasemmalla Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra isä Marko Patronen ja Joensuun piispa Arseni. Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispanistuimen kappelissa helmikuussa 2014. 


Sinä karjalainen tai sinä jolla on karjalaiset sukujuuret: joko olet tilannut Karjala-lehden?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ekumemeninen jumalanpalvelus 14.5.2015

Helatorstaina kello 11 ekumeeninen jumalanpalvelus, isä Kauko Makkonen ja pastori Ilpo Parviainen, kanttorina Heidi Huhtala, laulamassa seniorikuoro.

Tämä jumalanpalvelus liittyi Veli Saaren järjestämään Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin tapahtumaan Kalajoella. 
Tsasouna täyttyi kuulijoista kokonaan, heitä tuli paikalle noin sata! 



Tilaisuus nauhoitettiin ja se lähettiin radio Pookissa taajuudella 101.5 sekä netissä linkistä "Kalajoen seurakunta - nettiradio" (http://www.kalajoenseurakunta.fi/nettiradio/)
lauantaina 16.5.2015 kello 16 Suomen aikaa.






lauantai 9. toukokuuta 2015

Vuoden 2015 praasniekkaa 9.5.2015



 

Isä Kauko Makkonen, ponomarina Jarmo Pylkkönen, kanttorina Olena Michailova, Karvoskylän lauluryhmä