sunnuntai 27. elokuuta 2017

Liturgia 27.8.2017

Isä Martti Hänninen, Iisalmi. Seurakuntavieraita Iisalmesta, Kytökylästä ja Vihannista.
 






















 Kuvat: Hannu Tilus, Pekka Jylänki, Olga Orell-Markova


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Petsamo-seura vieraili Kalajoella

https://www.petsamoseura.net/matkalle-evakkotieta-kalajoelle-23-24.8.2017









Ari Keronen kertoi Petsamo-seuran matkalaisille pakolaisuudesta. Hänen kertomansa mukaan tsasounalla vietettiin mielenkiintoinen hetki, sillä siellä tapasivat myös Petsamon evakko ja henkilö, joka oli hänet Kalajoella majoittanut. 

perjantai 11. elokuuta 2017

Suomen kansallissoitin kantele - maahanmuuttajat kuuntelevat




Maahanmuuttajien kotoutusmiskoulutukseen kuuluu suomalainen kulttuuri. Henna Hihnala esittelee kannelta uudelle Ylivieskan ryhmälle. 



torstai 10. elokuuta 2017

Kaarisilta. Maija lausuu


Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."
                                          Aale Tynni: Kaarisilta



Ari kertoo

...uskosta. 

Iltahartaus 10.8.2017. 


 

lauantai 5. elokuuta 2017

Rentouttava kantelekonsertti tsasounassa



 Art of Sound / Olga ja Henri Kolari, Jenni Venäläinen, Jane Ilmola

Kuvat: Henri Kolari




KalajokiSeutu 10.8.2017